Haikeana muistelen menneitä aikoja ja herkistyn ihan. Lämpimät kesäyöt, hiljaa heräilevä luonto, aamuyön valoisuus. Niin lyhyen aikaa kestää, kuin elämä. Silloin nuorena, silloin oli kaikki niin avointa ja valintoja rajattomasti.  Kaikki oli niin yksinkertaista ja helppoa. Elämästä sai irti paljon enemmän, tiesi kaikesta kaiken.

Mutta sieltä se kuitenkin aina hiljaa hiipii se pimeä syksy, kerta toisensa jälkeen. Valintoja ja mahdollisuuksia on nyt liikaa. Tieto lisää tuskaa sanovat, totta puhuivat. Nyt tuntuu etten tiedä mistään enää mitään. Pitäisi tehdä kaikkea, pitäisi mennä ja pitäisi sanoa.

Tuntuu välillä ettei hallitse elämää ihan siinä määrin missä haluaisi. On liikaa kaikkea.